Suhde

Voiko ilman rakkaussuhdetta elää?

Kävin lapsena pyhäkoulussa ja tyttökerhossa. Nuorena olin jopa seurakunnan järjestämillä leireillä isosena. Mutta sitten lähdin opiskelemaan ja niin Jumala siirtyi taskuuni. Hän siis jollakin tavalla vielä kulki mukanani, mutta käännyin Hänen puoleensa vain silloin, kun muut keinot eivät enää auttaneet. Niin kului vuosia, kunnes kyllästyin siihen, että Jumala jotenkin häiritsi siellä taskunpohjalla elämääni. Yksinäisinä hetkinä tajusin eläväni kahden ajatusmaailman vuorottelussa, välillä en muistanut Jumalan olevan olemassakaan, välillä kuitenkin turvauduin Häneen. Halusin tilanteeseen muutoksen.

Hakeuduin opiskelemaan Raamattua kokopäiväisesti muutaman kuukauden ajaksi. Opiskelujen alkuvaiheessa minua pyydettiin myös hengelliseen työhön. Taistelin itseni kanssa, enhän ollut ajatellut siirtyä hengelliseen työhön. Ajattelin ottaa vain selvää, onko Jumala oikeasti olemassa vai ei. Ajattelin, että jos käy ilmi, että Hän on olemassa, uskon mitä Hänestä sanotaan ja seuraan Jeesusta. Mutta jos Hän ei ole olemassa, unohdan koko jutun ja elän niin kuin parhaaksi katson. Koska elin hengellisessä ympäristössä, rukoilin, mitä tehdä työpaikan suhteen.

Aloin ymmärtää, että Jumalan on olemassa ja halusin seurata Jeesusta. Otin vastaan työpaikan. Muutaman vuoden päästä minut kuitenkin sanottiin irti, sillä yhteisöllä oli taloudellisia ongelmia. Olin ihmeissäni: miten tässä näin kävi, Raamatussahan sanotaan, että työmies on palkkansa ansainnut...?

Viimeisen työpäivän jälkeen istuin junassa ja sanoin Jumalalle, että anteeksi vain, en tiedä mikä meni pieleen, mutta tämä Sinun juttu ei taida toimia. Hei, hei vaan. Muutaman päivän päästä sairastuin tautiin, minkä vuoksi lääkäri määräsi minut kahdeksi viikoksi kotiin karenssiin. Silloin oli aikaa mietiskellä.

Kotona tunsin suurta olemassaolon tyhjyyttä. Ajattelin, kuinka olin tosi pieni hiukkanen pienen maapallon pinnalla, joka leijui avaruuden yhdellä linnunradalla ja niitä linnunratoja on maailmankaikkeudessa miljaardeja. Miksi? Mitä merkitystä kaikella oli?

En kuitenkaan jaksanut enää pohtia Jumalaa ja Hänen todellisuuttaan. Jossakin vaiheessa ajattelin, että jos Jumala olet olemassa, niin saat kyllä itse näyttää jotain itsestäsi minulle. Minä en tee enää mitään. Olin niin pettynyt Jumalaan.

Kului vuosia. Olin työtön. Tapasin miehen, joka kertoi olevansa ateisti. Kerroin hänelle, miten minulle oli käynyt ja että minäkin olin menettänyt uskoni. Kerran hän antoi minulle pienen pienen ikonin ja sanoi, että etsi uudelleen Jumalaa. Olin hämmästynyt! Halusiko ateisti, että jotkut kuitenkin uskovat ja rukoilevat?

En kuitenkaan tehnyt mitään, mutta katselin ikonia joskus. Vuosia myöhemmin huomasin, että Jumala oli alkanut vetää minua uudelleen puoleensa. Rakastavasti. Hitaasti. Aloin uudelleen kiinnostua Jumalaan ja Jeesukseen liittyvistä asioista. Alkoi tehdä mieli rukoilla. Menin rukouspiiriin. Nyt kaipaan jatkuvasti Hänen luokseen, Hänen seuraansa. Ihmettelen, miten Jeesus jaksoi olla täällä maailmassa, kaiken tämän pahuuden ympäröimänä. Onneksi jaksoi ja onneksi Jeesus halusi kuolla meidän puolesta! Nyt minäkin tiedän, että Jumala todellakin haluaa solmia jokaisen ihmisen kanssa uudelleen särkyneen rakkaussuhteen...

Pieni muutto

Asun kerrostalossa, jossa on kahdeksan kerrosta. Kun muutin asuntooni, minulle annettiin oman rapun ullakolta iso verkkokomero. Sain keväällä ja syksyllä siirrettyä kätevästi esimerkiksi auton renkaat hissillä ullakolle. Nyt taloyhtiössä oli vihdoinkin päätetty järjestää kaikille asukkaille omat verkkokomerot, mikä sinänsä oli hyvä juttu. Mutta minulle päätöksestä seurasi se, että jouduin siirtämään ullakolta tavarat viereisen rapun kellarissa olevaan verkkokomeroon, joka oli puolta pienempi kuin aikaisempi!

Raahatessani tavaroita rapusta toiseen ihmettelin kaikenlaista, kuten vanhojen tavaroiden kestävyyttä, omaa keräämisvimmaani ja miksi en halunnut luopua mistään vanhasta. Selitykseni on tähän saakka ollut se, että olen halunnut suojella luontoa kannattamalla kestävää kehitystä. Olen katsellut tv:stä ja lukenut lehdistä, että me ihmiset tuotamme niin paljon jätettä, että hyi, hyi meitä. Mutta toisaalta, mitäs tässä päivittäisten tavaroiden kanssa voidaan muutakaan tehdä? Kaikenlaiset ruuat ovat länsimaissa nykyisin pakattu pusseihin ja kelmuihin ja sen lisäksi vielä laatikoihin, että tuleehan sitä roskaa väkisinkin.

Olen jo vuosia itse ostanut irtotuotteita, kierrättänyt, korjannut ja vienyt tavaroita kirpputoreille, jotta jätevuoret eivät kasvaisi ainakaan minun vuokseni. Mutta samalla olen toivonut, että yritysmaailma heräisi jo vähitellen tuottamaan tavaroita ja pakkauksia jotka hajoavat luontoon. Onneksi jotain on jo tehtykin: biojätepussi.

Ilahduin tämän vuosituhannen alussa, kun löysin Alessista Kristiina Lassuksen suunnittelemat, oljesta puristetut kulhot, jotka hajoavat luontoon, kun niihin tiputetaan vettä. Hieno idea! Kulhot ovat minulla hedelmäkulhoina. Voisiko joku vielä keksiä esimerkiksi sellaiset teksiilivärit tai autonrenkaat tai autot tai tietokoneet tai kännykät jotka hajoaisivat luontoon tuhoamatta luontoa? Ja joku tekisi ne vaihtoehtotuotteiksi. Ja olisipa hyvä, jos niillä tuotteilla olisi vielä halvempi hinta kuin luontoa pilaavilla tuotteilla!